Adventtikalenterin kolmannessa luukussa valitetaan siitä, kun Tavikset ei tajuu

Hei, olen Elina; toimittaja, vanha kurttuinen cosplay-elitisti, Cosvisionin markkinointi- ja viestintävastaava sekä yleinen mielipideautomaatti.

Joskus hävettää olla cosplayaaja. Ei siksi, että cosplay olisi jotenkin lähtökohtaisesti nolo harrastus, vaan lähinnä siksi, että monilla Tavallisilla Ihmisillä on siitä ihan väärä kuva.

Tavallisten Ihmisten väärät kuvitelmat cosplaysta perustuvat usein virheelliseen tietoon ja mutuiluun, mistä saa taas syyttää esimerkiksi moniin muihinkin synteihin syyllistynyttä Etelän Mediaa. Ehkä vähän Pohjoisenkin.

Cosplaysta nimittäin kirjoitetaan ihan uskomattoman tyhmiä lehtijuttuja. Tämä luova käsityö- ja esiintymisharrastus muuttuu toimittajien näppäimistöillä todellisuudesta vieraantuneiden, ehkä lievästi sosiaalisessa kehityksessään ala-asteikäisen tasolle jääneiden huomionkipeiden nuorten kultiksi. Kaikki cossaajat kuvittelevat olevansa pukuilemiaan hahmoja, ja alaikäiset pukeutuvat provosoivasti aina.
 

Kuinka kiinnität lukijan huomion.

Ja ymmärtäähän sen. Ei tarvitse kuin tarkastella sanaa ”cosplay”, jotta käsittää, miksi monet toimittajat ovat niin hämmentyneitä.

Sanan ”cosplay” kerrotaan Wikipediassa (tiesittekö, että vaikka toimittajien pitäisi vaivautua taustoittamaan juttunsa vähän laajemmin, eivät he aina jaksa tai viitsi, ja silloin Wikipedia on paras) muodostuvan sanoista ”costume” ja ”play”.

Siispä, pettämätöntä suoran käännöksen logiikkaa noudattaen, päättelyketju nuorisokulttuurijuttuja kirjoittavan toimittajan pääkopassa on luultavasti tämä:

costume = rooliasu

play = leikki

costume play = rooliasuleikki 

=> ROOLIleikki??? 

=> SEKSILEIKKI!!! 

=> KUKA AJATTELISI LAPSIA SOITTAKAA PÄIVILLE

Liioittelen. Eivät kaikki toimittajat tietenkään ole täysin kujalla, ja monet sentään edes yrittävät ymmärtää. Valitettavan usein ymmärrys vain tarkoittaa sitä, että cosplayta ilmiönä ryhdytään selittämään omien ennakko-oletusten kautta, ja vaikka juttua varten haastateltaisiinkin sellaista harrastajaa, joka osaa selittää cosplayn syvimmät salat selkeästi ja seikkaperäisesti, saattaa lopulliseen juttuun päätyä vain sitaatteja, jotka vastaavat toimittajan omaa näkemystä asioista.

Oleellinen cosplaysanasto yhdessä tiiviissä paketissa!

En tiedä, nyppiikö virheellinen mediarepresentaatio muita cosplay-harrastajia yhtä syvästi. Minä otan sen henkilökohtaisesti paitsi harrastajana, myös toimittajana. Olen kuin salakavala soluttautuja, joka näkee asian molemmat puolet ja repii harmaantuvia hapsiaan turhautuneena, kun kukaan ei osaa mitään.

Kaikki tämä tuska ja turhautuminen on johtanut siihen, että päätin lähestyä aihetta akateemisesti. Alun perin tarkoitukseni oli vain tehdä kolmen vartin luento johonkin vuoden 2015 harrastajatapahtumaan, mutta nyt näyttää siltä, että olen tutkimassa cosplayn medianäkyvyyttä laajemminkin. Kannattaa siis pitää silmät ja korvat auki – jossakin ensi vuoden tapahtumassa on luultavasti kiukkuinen täti avautumassa siitä, miten aikuiset toimittajat eivät ymmärrä cosplayta.

(Tekstin kuvituksena on käytetty otteita Turun Sanomissa 23.7.2011 julkaistusta lehtijutusta.)