perjantai 1. toukokuuta 2015

Cosvision siirtyy Verkatehtaalle!

Viime viikonloppuna julkistimme seuraavan Cosvisionin päivämäärät sekä paikan! Vuoden 2016 Cosvision järjestetään Verkatehtaalla Hämeenlinnassa 23.-24.4.2016. Saimme paljon palautetta edellisen Cosvisionin ajankohdasta ja yleinen toive olikin, että tapahtuma voisi siirtyä keväämmäksi, huhtikuulle. Cosvisionilla ei ollut mitään ajankohdan vaihtoa vastaan, joten siirryimme tuumasta toimeen!

Verkatehdas! © Verkatehdas



Koska kevät on kiireistä aikaa, kohtasimme täyden varauskalenterin. Lähdimme etsimään toista varteenotettavaa paikkaa Cosvisionille ja löysimme mainion Verkatehtaan. Totta kai muutamme Turusta toiselle paikkakunnalle haikein mielin!

Vanajasali, pääsali © Verkatehdas

Vaikka paikka vaihtuukin, lupaamme pitää ohjelmiemme tason korkealla. (Kunniavierasjulkistusta odotellessa!) Hämeenlinnaan on helppoa matkustaa julkisen liikenteen avuin ja paikan päälle pääsee rautatieasemalta vaikkapa kävellen. Majoitusmahdollisuudet löytyvät nurkan takaa, eikä ympäristökään jätä kylmäksi. Vinkkinä photoshoottejaan suunnitteleville: kannattaa tutustua Verkatehtaan ympäristöön!

Nähdään huhtikuussa Hämeenlinnassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti